Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Juuri mun ääntäni tarvitaan täällä

Wikipedia määrittelee kokemusasiantuntijan olevan henkilö, jolla on omakohtainen kokemus sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta ja on käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen. Keskustelua kentällä herättää tarvitseeko ollakseen kokemusasiantuntija koulutusta ja ainakin itse kallistun enemmän sen puoleen ettei tarvitse olla. Mutta koulutus voi olla hyvä ponnahduslauta ja mahdollisuus vielä pohtiakin onko valmis toimimaan kokemusasiantuntijana ja minkälaisissa tehtävissä haluaa toimia. Itse olen kuitenkin toiminut aika monta vuotta kokemusasiantuntijana ilman koulutusta ensin syömishäiriöasian parissa ennen lastensuojelun kokemusasiantuntijuutta, mutta mikä omasta mielestäni koulutusta tärkeämpää, on minulla ollut hyvä tukiverkosto yhdistyksen ihmisistä joiden kanssa olen voinut jakaa fiiliksiäni ennen ja jälkeen puhumisen tai muun toiminnan. Kokemusasiantuntijan tehtäviä ovat mm. luentojen pitäminen, oppituntien alustus, vertaisryhmissä vierailu, ryhm